Kukkaneuleita

Heinolasta kotoisin oleva, nykyisin Helsingissä asuva Leena aloitti vaatteiden suunnittelun 12-vuotiaana. "Kun teini-ikäisenä huomasin kasvavani muita isommaksi, aloin tehdä vaatteita itse", hän kertoo.



Leena sanoo aluksi tehneensä vaatteita kaikkiin tarkoituksiin, hääpukuja myöten, mutta päätyneensä neuleisiin "koska ne veivät vähemmän tilaa". Erityisesti hän pitää siitä, että kankaan saa tavallaan luoda tuotetta tehdessä.


Leenalle tärkeintä on olla ihmisten kanssa tekemisissä ja myydä henkilökohtaisesti. "Haluan olla läsnä - en ole kovin innostunut esimerkiksi internetin käytöstä". Vaikka neuleita tulee kuin turkin hihasta, on neuleiden tekeminen hänelle harrastus. "Ja kahta samanlaista neuletta en tee koskaan - kaikki ovat uniikkeja".


Kesäisin Leena pitää myyntipistettä Kauppatorilla. Joulunalusaikana hänet tapaa Vantaalta: "Odotan Tikkurilan Joulubasaarin aukeamista kuin Herran tulemista"